Areitelle RALA-laatusertifikaatti
Elokuussa 2024 Areite Oy:lle myönnettiin RALA-laatusertifikaatti. Ennen sertifikaatin myöntämistä suoritettiin perusteellinen auditointi, jossa yrityksen johtamisjärjestelmä ja toiminta saivat kiitosta. “Johtamisjärjestelmämme on hyvin tehty ja toiminta sen mukaista” kertoo Areite Oy:n toimitusjohtaja Pasi Saloranta.

RALA-laatusertifikaatti, jonka myöntää Rakentamisen Laatu RALA ry, vahvistaa Areiten laadun ja vastuullisuuden. Hakuprosessi ja auditointi toivat mukanaan myös kehitysehdotuksia, joiden avulla yritys voi kehittää toimintaansa entisestään. Auditoinnin jälkeen Areite teki muutoksia muun muassa sisäiseen auditointiin ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan. Näiden korjausten myötä Areite sai RALA-laatusertifikaatin.
Areiten päätös hakea sertifikaattia perustui useisiin tekijöihin. “Laskentapalveluiden puitesopimuksissa on yhtenä vaatimuksena laatusertifiointi, jotta voi olla mukana kilpailutuksissa. Haluamme osoittaa asiakkaillemme ja sidosryhmille Areiten laadun ja vastuullisuuden. Jokapäiväisen toimintamme lisäksi ulkopuolinen auditointi ja sertifiointi korostavat tätä” Pasi Saloranta kertoo.
Areite Oy jatkaa sitoutumistaan korkeaan laatuun ja vastuullisuuteen, ja RALA-laatusertifikaatti on tärkeä askel tällä matkalla.

Lue myös:
-
Asiakaskyselyn mukaan Areite on luotettava ja tärkeä yhteistyökumppani
Asiakaskyselymme mukaan olemme asiakkaillemme luotettava ja tärkeä yhteistyökumppani rakennusalan laskentapalveluissa.
-
Areiten kesäbingo 2025
Areiten kesäbingo 2025 on täällä! Kesäbingo on areitelaisten keskuudessa huippusuosittu perinne, joka tuo iloa ja naurua joka kesään. Meille bingo ei ole vain peli, vaan se on seikkailu, joka vie mukana aina uusille poluille.
-
Martti Reijonen Areite Oy:n hallitukseen
Martti Reijosen nimitys Areite Oy:n hallituksen jäseneksi tuo mukanaan laajan rakennusalan kokemuksen lisäksi kasvuhenkisyyttä ja toimialan ulkopuolista näkökulmaa.