Martti Reijonen Areite Oy:n hallitukseen
Martti Reijosen nimitys Areite Oy:n hallituksen jäseneksi tuo mukanaan laajan rakennusalan kokemuksen lisäksi kasvuhenkisyyttä ja toimialan ulkopuolista näkökulmaa.

Martti Reijonen tunnetaan rakennuttuja- ja tilaajatahoilla erityisesti HTJ Oy:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana ja Rakennuttajatoimisto Allianssi Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana. Allianssin osake-enemmistön Reijonen myi Vahanen-yhtiöille vuonna 2020.
”Martti Reijonen vahvistaa Areitea monipuolisella rakennusalan ymmärryksellään, laajalla kontaktiverkostollaan ja kokemuksellaan yritysten kasvupolulle viemisestä. Hänellä on takana menestyksekäs ura toimitusjohtajana ja yrittäjänä. Uskon, että Martin kokemuksesta on Areitelle paljon hyötyä.” Areiten hallituksen puheenjohtaja Antti Käyhty kertoo Martti Reijosen nimityksestä yhtiön hallitukseen.
”Areite ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Yritys on kiinnostava yksityinen, yrittäjävetoinen määrälaskenta-alan markkinajohtaja, jolla on vakaa asema. Jo ensimmäisten viikkojen tutustumisen aikana tuli ilmi, että yrityksen prosessit ovat hioutuneet laadukkaiksi ja tehokkaiksi, niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin näkökulmasta. Itselläni ei ole operatiivista kokemusta toimialasta, mutta asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta kyllä. Omaan myös laajat verkostot rakennusalla, erityisesti ammatti- ja kestorakennuttajissa. Kasvuhenkisenä yrittäjänä uskon tuovani Areitelle uudenlaista näkökulmaa ja verkostojeni puolesta uusia mahdollisuuksia. Mielestäni tässä hetkessä yhtiön hallituksen tärkein tehtävä on tulevien vuosien strategian tarkastelu ja luominen, iso kuvan ja vision kirkastaminen. Innolla ja kiinnostusta uhkuen lähden Areiten matkaan.” Martti Reijonen kertoo.
Lue myös Areiten paluusta Tampereelle.
Lue myös:
-
Palvelemme koko kesän
Lomista huolimatta laskemme määriä ja kustannuksia koko kesän. Alta löydätte alue- ja tuotantopäällikön loma-ajat ja -tuuraajat, kuten myös laskentatoimistojen kesäaukioloajat.
-
Areite Oy on ostanut tamperelaisen Insinööritoimisto Lara Oy:n määrälaskentatoiminnan
Liiketoimintakaupan tavoitteena on palvella asiakkaita entistä paremmin ja vahvistaa asemaa erityisesti Pirkanmaan kasvavilla markkinoilla.
-
Uusia määrälaskijoita Ouluun
Marraskuun alussa Oulun määrälaskentatoimistollamme aloitti kaksi uutta Areitelaista. Toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme!