Kustannusten hallinta rakennushankkeiden menestystekijänä
Kustannushallinnan perustan muodostava kustannuslaskenta on elintärkeä osa rakennushankkeen taloudellisuuden hallinnassa ja päätöksenteossa. Ilman tarkkoja ja luotettavia kustannusarvioita päätösten tekeminen olisi kuin navigointi ilman kompassia. Tämä korostuu erityisesti nykyisessä rakennusalan taloustilanteessa, jossa jokainen euro on punnittava tarkkaan varmistaen hankkeen kannattavuuden.

Tunnista rakentamisen kustannustehokkaan ratkaisut
Rakentamisessa esiintyy vaihtelua talouden sykleissä. Hyvinä aikoina saattaa tuntua, että kustannusten hallinta on vähemmän kriittistä, mutta haastavampina aikoina jokainen säästömahdollisuus on kullanarvoinen. Kustannuslaskennan avulla pystytään tunnistamaan kalliit ratkaisut, jotka voidaan mahdollisesti toteuttaa edullisemmin ilman laadun kärsimistä.
Kustannuslaskenta ei ole pelkästään yksittäinen tapahtuma hankkeen alussa, vaan sen tulisi olla mukana jokaisessa päätöksenteon vaiheessa ja hankkeen elinkaaren aikana. On ensisijaisen tärkeää integroida kustannuslaskenta osaksi hankesuunnittelua jo ennen varsinaisen suunnittelun aloittamista. Näin varmistetaan, että suunniteltu budjetti pitää ja että löydetään optimaaliset ratkaisut koko hankkeen kannalta.
Päätöksentekoa kustannusarvion pohjalta
Kustannuslaskennan ammattilaisen rooli on myös keskustelun avaaminen rakennuttajien ja suunnittelijoiden kanssa. Heidän tehtävänään on hyödyntää kustannuslaskennan antamaa tietoa suunnitelmien kehittämisessä ja hankkeen taloudellisuuden hallinnassa. Tällainen yhteistyö varmistaa, että päätöksenteko perustuu aina realistisiin ja ajantasaisiin kustannusarvioihin.

Kustannuslaskijan ammattitaito ja ymmärrys luo rakennushankkeelle säästöjä
Kokonaisvaltainen ymmärrys mittasäännöistä, suunnitelmista ja rakennuskustannusten koostumuksesta on kustannuslaskijalle välttämätöntä. Täytyy pystyä lukemaan suunnitelmia rivien välistä ja ymmärtämään, mitkä tekijät vaikuttavat merkittävimmin kustannuksiin. Tämä vaatii myös kykyä tehdä painotuksia ja valintoja siitä, mihin resursseja kohdistetaan suuremmassa mittakaavassa ja missä voidaan tinkiä.
Areiten kustannuslaskijat laskevat vuosikymmenten kokemuksella. Heillä on kokemusta kaikenlaisesta kustannuslaskennasta – niin uudis- kuin korjausrakentamisesta.
Kustannushallinta strategisena työkaluna
Keskeisenä kustannushallinnan osana kustannuslaskenta on siis enemmän kuin pelkkä työkalu laskelmien tekemiseen. Se on strateginen elementti, joka auttaa varmistamaan hankkeiden taloudellisen menestyksen ja kestävän kehityksen rakennusalalla.
Kysy lisää kustannuslaskentapalvelustamme

Pasi Saloranta
Pasi.saloranta@areite.fi
010 573 6405
Lue myös:
-
Hiilijalanjäljen laskenta rakennusalalla – hyödynnä määrätieto hiililaskentaan
Vuoden 2025 alussa voimaan tuleva uusi rakentamislaki tuo mukanaan merkittäviä muutoksia rakennusalalle. Laki edellyttää rakennushankkeilta pakollista hiilijalanjäljen laskentaa, hiilikädenjäljen arviointia sekä materiaaliselosteen laatimista. Tämä lainsäädännön päivitys on vastaus kasvavaan tarpeeseen vähentää rakennussektorin ympäristövaikutuksia ja edistää kestävämpää rakentamista.
-
Visus monipuolistaa määräluettelon käytön – katso vinkit!
Kuinka hyödyntää määräluetteloa niin kustannuslaskennan aikana kuin sen jälkeen? Areiten Visus-ohjelman avulla määräluettelon käytettävyys laajenee palvelemaan koko rakennushanketta. Alla muutama vinkki Visuksen hyödyntämiseen.
-
Laskentamuistio tekee määrälaskennasta palvelun
”Määrälaskennan alkuaikojen tärkein innovaatio oli laskentamuistio, joka on edelleen yksi määräluettelon tärkeimmistä osista. Laskentamuistio tekee määräluettelosta palvelun, joka selkeyttää ja vähentää tulkinnanvaraisuuksia.” Raimo Tanskanen